Hämärtyvä metsä
Kuusikon kätköissä humina.
Menneen ajan viulut,
siellä konserttiaan soittaa.
Kuun eteen pilvet jo liukuneet.
Tummentaen pienen aukion,
hämäryyden rajamailla.
Reunamilla sen,
sävel haikeana kaikuu.
Viimeinen sointi värähtää,
kaikki jo hiljaa kätköissä metsän.
Tuuli vain neulasia heiluttaa,
ketään, ei missään.
Autio tyhjyys, äänettömyys,
onttona kumisee,
vasten yksinäistä kulkijaa.
Korvissamme asuu hiljaisuus.
Ajatukset vain seuranain,
mätäs märkä alla jalkain.
Kuljen kohti auringonlaskua,
viimeiseen lämpöön.
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.fi
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)