Kukkuu! kukkuu! kukkui käki
aina joka kevät mulle.
Silloin ennen lasna piennä
tuon kukkujankin näki
jossain koivuin oksistoissa,
se josta ilmoitteli
mulle monta elinvuotta,
sieltä kukkuin toivotteli.
Kukkui mulle onnekkaalle
kuusikymmentäkin vuotta.
Uskoin käen kukuntahan,
ei kukkunut se suotta
ei se turhaan lauleskellut
ei turhaan kukkuellut
vaan se silloin aikoinansa
laski vuodet tarkallensa.
On vuodet monet kuluneet
ja on käki kukkuellut.
Kevät aamuin koittaessa
mä olen laskeskellut
vuosia täällä onko mulla
vielä monta eessäpäin,
ja aina käki lauleskeli,
monen monta kertaa kukkueli.
Menneen kevään koitoksessa
kaksi kukuntaa mä kuulin.
Vuotta kaksiko vain eessä,
silloin aatoksissain mietin,
jospa toinen käki vielä
jossain jatkais kukuntaansa,
että lisää elonvirta
mulle toisi kuohujansa.
Tämän kevään saapuessa,
ei käki kukkuellut lain.
Kuullut aamuin autereessa
käen kukuntaa mä en,
laskea en ole voinut
yhtä ainoaakaan vuotta,
joita mulla oliss’ eessä
elon vierivässä vuossa.
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.fi
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)